Est. 2007
Turenki

Markkinointi-ideoita

Ideoita markkinointiin sosiaalisen median ulkopuolella.


Markkinointia kannattaa rakentaa useisiin medioihin. Aina kun mainostetaan ulkopuolisella alustalla, on muistettava, että ei olla omalla maalla. Vaikka itse tuotetaankin sisältöä ja saadaan vuosien varrella houkuteltua paljon seuraajia, ollaan silti alustan armoilla. Algoritmit elävät ja postaukset eivät yhtäkkiä saakaan enää huomiota, hinnat voivat nousta tai tili joutua pannaan. On vaarallista, jos yrityksen kaikki asiakkaat tulevat yhdestä lähteestä.

Markkinointia kannattaa rakentaa erilaisiin medioihin. Sosiaalisessa mediassa metsästetään seuraajia, tykkäyksiä ja klikkauksia. Tuloksia saadaan hetkellisesti, mutta ne myös katoavat nopeasti. On paljon muitakin tapoja markkinoida, luoda ja ylläpitää asiakassuhteita. Ne yleensä vaativat hieman enemmän vaivaa, mutta konversio voi olla aivan eri luokkaa ja vaikutus pidempiaikaista.

Yhteistyö yrittäjien kanssa

Yrittäjän kannattaa tehdä yhteistyötä toisen yrittäjän kanssa. Näin saadaan tuplattua oma sosiaalinen verkosto. Rakennusalalla yhteistyö on jokapäiväistä. Sähkömieheltä kysytään putkimiestä, ja toisin päin. Jopa kilpailijaa voidaan suositella, kun itsellä on kiirettä. Joskus tarpeet voivat olla sitten toisin päin.

Järkevintä on tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tukevat toisiaan. Kuntosali ja urheiluvaate, parturi ja partavaahto. Molemmat hyötyvät toisesta. Kannattaa miettiä, kuka tapaa mahdollisia asiakkaitasi.

Anna lahjoja

Lahjan antaminen on hyvä tapaa ylläpitää suhdetta asiakkaaseen. Ajatuksella annettu lahja lisää luottamusta ja parantaa suhdetta. Lahja annetaan kiitoksena menneestä, ei odotuksena tulevasta. Lahja saa ehdottomasti kertoa myös antajasta, antajan persoonasta. Tällainen lahja lähentää antajaa ja vastaanottajaa eniten.

Lahjassa oleellisinta on, että siitä näkyy uhraus, eli vaiva jota sen eteen on nähty. Digitaaliset lahjat ovat tässä mielessä huonoja. Kirjoita mieluummin oikea kortti ja postita se.

Anna aliarvostetuille ihmisille. Korkeassa asemassa olevat ihmiset saavat jo ennestäänkin tarpeeksi. Postimies, varastotyöntekijä, siivooja tai toimistoapulainen, he eivät yleensä saa lahjoja ja voivat muistaa lahjan lopun ikää.

Toimi paikallisesti

Moni yritys toimii vain netissä ja asiakkaat haalitaan ympäri maata. Paikallisuus unohtuu helposti. On mielenkiintoista markkinoida hyvin paikallisesti. Tämä vaatii erilaista ajattelutapaa. Pienessäkin kylässä voi olla potentiaalia ja ihmiset haluavat tukea paikallisia yrityksiä. Viesti kulkee puskaradiossa ja fyysisten tapaamisten kautta.

Kuinka pienellä paikkakunnalla erottaudutaan? Pienet kunnat painavat omia esitteitä ja listaavat yrityksiä nettisivuillaan ilmaiseksi. Paikallislehti, mainostaulu tai tienvarsikyltti voi olla edullinen paikka mainostaa. Paikallisten tapahtumien ja hyväntekeväisyyden sponsorointi toimii monesti hyvin. Erityisesti nuorten ja lasten tapahtumien auttaminen luo hyvää kuvaa.

Kaupat, kirjastot, kahvilat, kampaamot ja kuntosalit on varustettu ilmoitustauluilla. Niissä näkyy paljon pienyrittäjien mainoksia ja vielä ilmaiseksi. Ihmiset tutkivat ilmoituksia ja etsivät paikallisten yritysten palveluita. Sopivasti huomiota herättävä, mutta ei liian sliipattu mainos toimii.

Tapaa kasvotusten

Kasvotusten tapaaminen ja kommunikointi vie suhteen aivan eri tasolle, verrattuna pelkkään digitaaliseen kommunikointiin. Kun olemme kasvotusten, suurin osa kommunikoinnista tapahtuu ilman sanoja. Ei ole edes kovin oleellista, mitä sanotaan. Kunhan juodaan kahvia ja ollaan hetki yhdessä.

Kaikki tilanteet, missä voidaan tavata kasvotusten ovat hyviä. Messut ovat Suomessa suosittuja ja tarjoavat asiakkaiden tapaamiseen hyvän tilaisuuden, samoin pop-up kaupat sesonkiaikaan tai tapahtuman yhteydessä. Monelle verkkokauppiaalle tämä on uusi kokemus. On avartavaa nähdä kuinka asiakkaat reagoivat tuotteeseen. Voit suoraan kysyä palautetta tuotteesta, hinnasta tai mistä vain.

Uutiskirje

Uutiskirje on yksi parhaita ja edullisimpia markkinoinnin muotoja, jonka avulla pidetään yhteyttä asiakkaisiin. Uutiskirjeen tilaajalistasta voi ajan kanssa tulla tärkein markkinoinnin työkalu yritykselle. Sinulla on lista ihmisistä, jotka haluavat kuulla lisää yrityksestä, sen tuotteista ja toiminnasta. Uutiskirjeen lähettäminen on paljon tehokkaampaa kuin pommittaminen sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei voi tulla sinun ja tilaajiesi väliin sanelemaan ehtoja.

Uutiskirjeen tilaajia pitää kerätä yksitellen ja lupa kysyä jokaiselta erikseen. Tämä on hidasta, mutta kannattavaa. Uutiskirje on myös asiakkaiden mielestä miellyttävä tapa ottaa viestejä vastaan, koska se toimii heidän ehdoillaan. Jokainen on antanut henkilökohtaisesti luvan viestin lähettämiseen, sen voi avata milloin tahansa, jättää avaamatta kokonaan ja kirjeen voi perua koska tahansa.

Nettisivut

Nettisivut ovat yrityksen koti digitaalisessa maailmassa. Sinne halutaan ohjata kaikki liikenne eri markkinointikanavista, kuten sosiaalisesta mediasta, hakukoneista tai uutiskirjeestä. Tavoitteena on, että asiakas oppisi tulemaan nettisivuille suoraan, ilman mainostamista.

Nettisivut eivät ole mainoskanava. Ne itsessään harvoin houkuttelevat tarpeeksi kävijöitä. Hyvin suunnitellut sivut ja kiinnostava sisältö voivat silti tuoda myös luonnollista liikennettä hakukoneiden kautta, joka on täysin ilmaista. Sisällön tuottaminen ei tietenkään ole helppoa, mutta on monesti vaivan väärti. Nettisivujen arvo kasvaa hiljalleen.

Nettisivujen tärkein ominaisuus on, että ne ovat omassa kontrollissa. Sivujen sisällöstä, ulkoasusta ja rakenteesta päätetään itse. Sivut voidaan suunnitella oman näköiseksi, osoite on omissa nimissä, eikä kukaan sanele ehtoja.

Sähköpostin allekirjoitus

Montako sähköpostia lähetät päivässä? Sähköpostin allekirjoitus on melko viaton tapa kertoa verkkokaupasta tai tuotteesta, ilman että se tuntuu tungettelevalta. Allekirjoituksen kanssa voi käyttää mielikuvitusta, eikä sitä tarvitse käyttää joka kerta. Ehkä vain uusille kontakteille.

Perinteinen posti

Lähes 100% varma tapa saada huomiota, on lähettää perinteinen ja vanhanaikainen kirje. Mitä vähemmän se näyttää mainokselta, sitä parempi. Käsin kirjoitettu kirje, postikortti, pieni lahja, kaikki nämä avataan varmasti.

Kuinka paljon helpompi on heittää tuhansia euroja hukkaan sosiaalisessa mediassa, ilman yhtään varmaa kauppaa, kuin lähettämällä fyysinen kirje? Tämä vaatii tietenkin vaivaa, mutta osumatarkkuus ei tästä parane.

Käyntikortti

Käyntikortti on retro tapa jättää itsestä jälki. Hyvin suunniteltu ja persoonallinen kortti tekee vaikutuksen. Monessa sosiaalisessa tilanteessa on helpompi antaa fyysinen kortti, kuin vaihtaa yhteystietoja puhelimella. Käyntikortti jää pyörimään pöydälle tai laatikkoon, eikä katoa yhtä helposti kuin viesti digitaalisessa maailmassa.

Pysy mielessä

Tuote tai brändi joka on nähty viimeksi, valitaan selvästi todennäköisemmin, kuin jokin muu merkki. Kun brändi tai sen mainos nähdään säännöllisesti, se pysyy ihmisten mielessä pinon päällimmäisenä.

Tämä ajatus toteutuu hyvin automainonnassa. Teipattu auto on jatkuvasti liikenteessä ja liikkuu ihmisten keskellä. Sama ajatus toteutuu, kun sijoitetaan mainos tai liike vilkkaan tien varteen. Kun joka päivä ajat tien varteen sijoitetun saunakärryn ohi, on melko varmaa, että tarpeen tullen tilaat saunakärryn kyseiseltä yritykseltä. Monen yrityksen koko markkinointibudjetti, on sijoittaa liike kyltteineen vilkkaan tien varteen.

Tienvarsikyltti on selvästi paras, kun halutaan saada satunnainen ohikulkija poikkeamaan tapahtumassa. Kun paikkakunnalle tulee sirkus, saavutetaan mainoksilla lähes 100% paikkakunnan ihmisistä.

Katalogi

Laadukas, painettu katalogi on edelleen suosittu. Katalogi on kohtalaisen arvokas investointi, mutta sen antama laatumielikuva on myös iso. Vain premimum-brändit käyttävät enää painettua katalogia. Kustannuksista huolimatta katalogista saatu hyöty voi olla hyvä.

Oma sisältö

Oma sisällön luonti on pitkäaikainen ja hidas investointi. Tarkoituksena on tuottaa omaa sisältöä, josta on asiakkaalle aitoa hyötyä. Tuotteen huolto- ja korjausoppaita, käyttövinkkejä, alan trendejä ja uutuuksia. Hyvä idea on tuottaa sisältöä, joka vastaa niihin kysymyksiin, joita asiakkaat muutenkin esittävät. Tällainen sisältö vahvistaa brändiä ja antaa yrityksestä kuvan ammattilaisena, joka tietää mistä puhuu.

Oma sisältö voi olla muodoltaan mitä tahansa; artikkeleita, videoita tai kuvia. Jos juttua piisaa, niin se voi olla vaikka oma podcast. Oma sisällön tuottaminen antaa mahdollisuuden kertoa asioita omasta näkökulmasta, omalla tyylillä ja omaan tahtiin. Ehkä yritys haluaa ottaa kantaa alan toimintatapoihin, miksi meillä asiat tehdään näin, synnyttää keskustelua.

Sisältöä voidaan tuottaa muualle, ulkopuoliselle alustalle, mutta se kannattaa lisätä myös omille nettisivuille. Koska sisältö on luonteeltaan auttavaa ja vastaa ihmisten kysymyksiin, sitä etsitään hakukoneista, joka puolestaan lisää luonnollista ja ilmaista liikennettä sivuille.

Sisällön tuotanto ei ole helppoa ja vie paljon aikaa. Tulokset tulevat vasta ajan kuluessa. Mutta kun liikennettä alkaa sisällön perässä tulemaan, virtaa on vaikea pysäyttää.

Radio

Mainostaminen radiossa voi tuntua nykyaikana hullulta, mutta sitä kuunnellaan edelleen paljon. Radio ei myöskään ole vain vanhemman ikäpolven harrastus. Kasvava osuus radion kuuntelusta tapahtuu netin välityksellä. Radion ohella muukin audio on kasvattanut suosiota, kuten podcastien ja äänikirjojen kuuntelu.

Radio erityispiirre on, että se soi aina taustalla. Kuulija tekee samalla jotain muuta, eikä täysin keskity kuuntelemaan. Tämän takia mainokseen vaaditaan toistoja. Radioita kuunnellaan autossa, työn ohessa, julkisissa tiloissa ja myös vapaa-ajalla, samalla kun puuhataan jotain muuta.

Radiomainonta on suhteellisen edullista ja tehokasta, jossa hyvällä toteutuksella on merkitystä. Mainontaa tehdessä joudutaan miettimään, miltä yritys kuulostaa. Äänen avulla on mahdollista saada luotua vahva mielikuva kuulijan mieleen. Mainonnan kohdennusta tehdään kanavien valinnalla. Monella kanavalla on oma kuulijakuntansa ja pienemmät paikalliskanavat voivat olla suosittuja.

Hulluja ideoita

Markkinoinnissa saa olla kekseliäs ja luova. Toiset markkinointi-ideat ovat niin hulluja, että ne herättävät jo itsessään huomiota.

Cards Against Humanity myi verkossa tuotetta, jonka nimi oli Nothing, eli ei mitään. Viidellä dollarilla asiakas sai postissa tyhjän pahvilaatikon. Tuote myi kohtuullisesti, mutta mediahuomio oli valtava.

Blend Socks tarjosi vakuutuksen sukille, jota tarjottiin sukkaostoksen yhteydessä. Jos asiakas ikinä hukkasi toisen sukan, yritys lähetti uuden sukan kadonneen tilalle.

Perth Mint myy kultaa Australiassa ja lanseerasi uuden tuotteen, kultaista vessapaperia. Tämä tietenkin herätti paljon mediahuomiota ja keskustelua varallisuudesta.


Yrityksen kannattaa tietenkin olla esillä siellä, missä potentiaaliset asiakkaat ovat. Ei kannata olettaa että asiakas itse löytäisi yrityksen, vaan on mentävä asiakkaan luo. Kun tunnetaan asiakas, tiedetään mistä hänet tavoittaa.

Sosiaalisessa mediassa on paljon ihmisiä, eikä sen pois jättäminen ole yleensä järkevä vaihtoehto. Vaikka siellä ei mainostettaisi, on aina hyödyllistä olla kanssakäymisissä asiakkaiden kanssa.

Markkinointia kannattaa silti rakentaa useamman tukijalan varaa. On myös hyvä miettiä, kuinka ihmiset haluaisivat, että heihin otetaan yhteyttä? Häiritsevä puhelinsoitto tuskin on kenenkään toivelistalla. Millainen mainonta on sinun mielestä mielekkäintä?

Kaikki artikkelit

60°55’1.2”N
24°38’30.4”E